Hauki

(Esox lucius)
ruotsiksi gädda, englanniksi pike tai northern pike



Suku:

Hauet kuuluvat haukikalojen (Esociformes) lahkoon ja haukien (Esocidae) heimoon, jossa on viisi lajia: hauki, mustahauki (Esox niger), amerikanhauki (Esox americanus), täplähauki (Esox reicherti) ja jättihauki (Esox masguinongy).

Ulkonäkö:

Pohjaväri on vihreä ja kyljissä on vaaleanvihreitä tai keltaisia raitoja ja pilkkuja, vatsa on vaalea.
Värien asteet voi vaihdella veden sameuden ja syvyyden mukaan ja hauki kykenee itse muuttamaan väriensä tummuutta hävitäkseen paremmin näkyvistä. Hauella on suuri pää ja laaja, litteä kita terävine hampaineen joita on jopa kielessä ja kitalaessakin. Hauella on suuret silmät sillä se saalistaa pääasiassa näkönsä avulla.
Evät ovat keskittyneet torpedomaisen ja sivuiltaan hieman litteän vartalon takapäähän.

Voi kasvaa puolitoistametriseksi ja 35-kiloiseksi, sillä se kasvaa koko ikänsä ja naaraat kasvavat koiraita nopeammin.

Suomen suurin hauki on ollut v. 2009 18,8-kiloinen Iin Oijärvestä saatu yksilö.

Levinneisyys ja elinympäristö:

Suomessa yksi yleisimpänä kalalajina tavattava perushauki Esox lucius on laajimmalle levinnein haukilaji.

Tavataan Euroopan lisäksi Pohjois-Amerikassa (mustahauki, jättihauki ja amerikanhauki) ja Aasiassa (täplähauki). Eteläisimmät esiintymispaikat Euroopassa ovat Ranskan, Italian ja Kreikan pohjoisosat sekä Kaukasia. Fennoskandiassa haukea tavataan koko Suomessa ja Ruotsissa, mutta Norjassa sitä on vain maan kaakkoisosassa ja Finnmarkissa.

Pääasiassa hauki on suolattoman veden kala, mutta viihtyy myös Itämeren murtovesissä ja ei vaadi veden laadulta paljoa. Hauki oleskelee useimmiten rannan tuntumassa ja matalassa vedessä. Pienet hauet viihtyvät aivan matalilla vesikasveja kasvavilla paikoilla. Keskikokoisten ja suurten haukien elinympäristöissä on enemmän vaihtelua, mutta nekin pysyttelevät yleensä 3-6 metrin syvyydessä. Etenkin kylmän veden aikaan suurimmatkin hauet käyvät matalassa.

Ravinto:

Tavallisimpia saalislajeja sisävesissä ovat alueen yleiset särkikalat ja ahven. Rannikolla ovat paitsi särki, ahven ja silakka, usein myös kivinilkat ja kolmipiikit.

Hauki on myös kannibaali ja se voi syödä satunnaisesti sammakoita, vesilintujen poikasia, uimassa olleita pikkunisäkkäitä ja jopa rapuja.

Hauenpoikaset syövät ruskuaisen ehtyessä selkärangattomia kuten vesikirppuja ja hankajalkaisia. Kalaravintoon siirryttäessä poikasten koko on noin 30 mm.

Yksin elelevä hauki saalistaa piilostaan väijymällä, ollen suurimman osan vuorokaudesta paikoillaan. Se käyttää eniten näköään, etenkin kirkkaissa vesissä ja sameammissa vesissä myös kylkiviiva-aistiaan. Voi syödä kookkaitakin kaloja ja tärkein saaliin kokoa rajoittava tekijä on saaliin korkeus, sillä hauen suu aukeaa vain rajallisesti.

Lisääntyminen:

Hauki saavuttaa kutukypsyyden ollessaan noin 3–4-vuotias.

Se kutee keväällä, Etelä-Suomessa kutu saattaa alkaa jo huhtikuussa, Lapin järvissä ja ulkosaaristossa vasta kesä-heinäkuun vaihteessa. Kutu tapahtuu tavallisesti runsaskasvustoisilla tulvarannoilla ja saaristossa rakkoleväkasvustoissa. Mitä pienempi vesistö, sitä nopeammin haukien kutu on ohitse.

Ensimmäisenä kutevat pienemmät hauet, suuret hauet viimeisenä.

Mädin kehittyminen vaatii vedeltä lämpöä 100–130 päiväastetta. Poikaset ovat aluksi kiinni vesikasveissa ja siirtyvät sitten hieman syvempiin vesiin.

Hauki on paikkauskollinen. Suurin osa hauista elää koko elämänsä kilometrin-parin säteellä synnyinpaikastaan. Pidempiä vaelluksia hauki tekee lähinnä silloin, kun sopivia kutupaikkoja on alueella niukasti tarjolla. Erityisesti Pohjanlahdella hauet lisääntyvät mielellään rannikon tuntumassa sijaitsevilla järvillä ja lammilla, joista on yhteys mereen.

Kalastus ja hauki ruokana:

Hauki on saaliin painolla mitaten vapaa-ajankalastajien toiseksi tärkein saaliskala, lähes tasoissa ahvenen kanssa. Haukea pyydetään pääasiassa verkoilla, katiskoilla, vieheillä, täyillä, rysäpyynnillä, tuulastuksella ja iskukoukuilla. Verkolla pyydettäessä on verkon silmäkoon oltava 45-60 mm. Suomessa hauki on suosittu ruokakala, vaikkakin vähärasvaisena kalana joidenkin mielestä hiukan mauton ja monin paikoin haukea ei pidetä ruokakalana lainkaan.

Suurten haukien runsaampi käyttö ruokana ei ole suositeltavaa, sillä ne voivat sisältää haitallisia määriä raskasmetalleja, joita kertyy lajina pitkäikäisen hauen elimistöön sen ravinnosta. Haukea ruoaksi käsiteltäessä tulisi huolehtia siitä, että kalan liha ei missään vaiheessa joudu tekemisiin kalan liman kanssa. Näin vältytään siltä, että lihaan tulisi limasta kitkerää sivumakua. Hauki on tunnetusti melko ruotoinen kala, mutta kun opettelee tietämään ruotojen sijainnin ja niiden suunnan voi kalan fileoida ja paloitella siten, että ruotojen turha pätkiminen vältetään.

Mytologia:

Suomalaisessa mytologiassa hauella on ollut yleensä kuolemaan liittyvä rooli, vaikka se oli arvostettukin ruokakala ja se myös esiintyi tarinoiden jättiläiskalana. Esim. Kalevalassa on jättihauki jonka leukaluusta tekee Väinämöinen kanteleen.

Sen uskottiin kulkevan kuolleiden ja elävien maailman välillä, uimalla järven pohjan kautta toiseen maailmaan. On myös ollut uskomuksia, joissa kuollut joutui "hauen suoleen", eikä tavanmukaisesti Manan majoille. "Hauen suoli" oli erityisen lopullinen kohtalo ja sinne joutunut vainaja ei ollut tavalliseen tapaan vainajana tavoitettavissa, eikä tietäjäkään saanut sieltä ketään nostettua, ei edes itseään jos sinne joutui. Hauelle annettiin joskus tehtäväksi viedä ihmisen sielu tuonelaan, vaikka ihminen olisi vielä elossa. Tästä uskottiin seuraavan vakava sairaus.

Tunnettiin myös kaivohauki, joka oli laitettu kaivoon tai lähteeseen jolloin se söi vedessä eläviä ja veteen putoavia pieniä eläimiä, ja puhdistanut siten vettä. Kaivohauesta oli tullut vettä käyttävien "tuttava", eikä sitä syöty.