Kiiski

(Gymnocephalus cernuus)
ruotsiksi gers, englanniksi ruffe



Suku:

Kuuluu ahvenkalojen lahkoon Perciformes, alalahkoon Percoidei ja ahventen heimoon Percidae.

Ulkonäkö:

Väriltään kala on selästään vihreä tai hieman ruskea, vatsan ollessa vaaleanharmaa. Se muistuttaa ulkonäöltään hieman sukulaisiaan kuhaa tai ahventa, mutta eroaa näistä värityksen ja yhteen kasvaneiden selkäevien perusteella. Evissä on pieniä pisteitä ja kiiskellä on ensimmäisessä selkäevässään piikkejä, kuten myös kiduskansissaan. Kiisken tylppäkuonoisen ja ison pään alaosassa on liman täyttämiä kuoppia, ja myös sen ihoa peittää voimakas limakerros.

Silmät ovat suuret ja ne sijaitsevat pään yläosassa lähellä toisiaan.

Täysikasvuinen kiiski on kooltaan 10 ja 300 gramman välillä. Suomen ennätyskiiski saatiin Rovaniemeltä Kemijoesta v. 2002 ja sillä oli painoa 0,28 kg.

Levinneisyys ja elinympäristö:

Löytyy melkein koko Suomesta monenlaisista vesistä, lukuun ottamatta Jäämereen laskevia vesistöjä. Kiiskiä ei tavata kaikista turverantaisista ja mutapohjaisista lammista, joista hapekkaat kivikko- tai hiekkapohjat puuttuvat ja sen esiintymisen pohjoisraja kulkee Maanselän vedenjakajalla. Itämeressä kiisken elinalue ulottuu kauemmaksi rannikosta kuin muiden sisävesikalojen.

Maailmanlaajuinen levinneisyysalue käsittää suurimman osan Eurooppaa ja Aasian pohjoisosat. Kiiski puuttuu Pyreneitten ja Apenniinien niemimaalta sekä Skotlannista. Norjassa kiiskeä tavataan maan eteläosien sisävesissä.

Yleensä pienet kiisket elävät humuspitoisissa, ruskehtavan värisissä vesissä. Isompia kiiskiä taas tavataan kirkkaammissa vesissä. Kiiski liikkuu lähes aina 2-10 metrin syvyydessä pohjan tuntumassa ja joskus syvemmälläkin. Vain harvoin se ui välivedessä, eikä juuri ikinä tule pintaan. Kiiski liikkuu eniten yöllä ja päivällä se on paikallaan pohjalla. Se viihtyy painanteissa tai tasaisilla paikoilla.

Kiiski hyötyy lievästä rehevöitymisestä, mutta sen lisääntyminen heikkenee rehevöitymisen pahentuessa.

Ravinto:

Syö pohjassa saalistellen pääasiassa surviaissääsken toukkia, mutta myös vesikirput, hankajalkaiset ja kalan mäti kelpaavat. Vaikka kiisken on todettu eräissä tutkimuksissa syövän talvisin runsaasti siian mätiä, ei ole varmuutta siitä, pystyykö kiiski heikentämään siika- tai muikkukantoja. Toisaalta esimerkiksi ahven, hauki, kuha ja made käyttävät runsaasti kiiskiä ravinnokseen.

Täysikasvuiset kiisket syövät myös puolestaan kalanpoikasia.

Lisääntyminen:

Saavuttaa sukukypsyyden 1-3 vuoden iässä, jolloin sen pituus on 6-12 cm ja nopeakasvuiset koiraskalat voivat olla sukukypsiä jo vuodenkin ikäisenä.

Kiiski nousee kudulle huhti- toukokuussa pian jäiden lähdön jälkeen ja kutu kestää pitkälle heinäkuuhun asti. Pitkä kutuaika selittyy sillä, että kiiskinaaraat laskevat mätinsä useammassa erässä parin viikon välein. Kutualueet sijaitsevat suhteellisen matalassa.

Kalastus ja kiiski ruokana:

Ei ole pienen kokonsa, piikkisyytensä ja limaisuutensa vuoksi merkityksellinen ruokakalana. Kiiskiä voidaan kuitenkin kalastaa onkimalla pohjan tuntumasta tai pilkkimällä ja viitseliästä perkaajaa voi odottaa varsinainen makuelämys.

Kiisket ovat pieniä kaloja ja onkivälineet tulee valita sen mukaisesti. Koho-onkeen tulee siis valita pieni koukku ja kevyehkö koho, joilla kiiskiä ongitaan. Voi käyttää myös pohjaonkea, mutta kevyillä koho-ongintavälineillä tärppi on ehkä helpompi havaita. Kiiskellä on pieni suu, ja se nappaa syöttiin varovasti.

Kiisken mäti ja kiiskikeitto maistuvat monille, sillä sen vaalea liha on vähintään yhtä maukas kuin sukulaisensa ahvenen tai kuhan. Kiiskikeiton lientä voidaan käyttää kastikepohjana myös muissa kalaruoissa. Viime vuosisadan alussa kiisket olivat rahanarvoinen tuote Karjalan kannaksella, josta talvella pyydettyjä, eläviä kaloja vietiin puutynnyreissä Pietariin asti. Venäjällä kiiskikeitto oli suuri herkku, vaikka Suomessa kiiskeä ei arvostettu.

Mytologia:

Kansansadussa kiiski mainitaan järven pieneksi kuninkaaksi, kenties kruunua muistuttavan selkäevänsä takia, mutta kiisken titteliin liittyy tarina, joka on muotoutunut ainakin kahteen versioon jotka selittävät kiisken kuningastittelin kuin limaisuudenkin.

Limaisuuden selittää kisa lohta vastaan:

Kerran kiiski ja lohi löi vetoa kosken alla, että joka ennen on yläpäässä koskea, on voittaja. Lohi lähti edellä, kiiski tarttui lohen häntään kiinni. Kun lohi pääsi koskenniskaan, pyörähti se katsomaan missä kiiski tulee ja huusi: "Minä olen täällä!", johon kiiski vastasi "Mutta minä olen jo täällä!", ja niin voitti kiiski vedon. Siitä ilossaan se joi itsensä juovuksiin, oksensi ja rypi siinä limassa. Siitä saakka kiiski on ollut niin limanen.

Järven kuninkuuden taas selittää kisa haukea vastaan:

Kiiski haastoi hauen kisaan järven kuninkuudesta ja siitä kalasta tulisi kuningas joka ennättäisi ensin järven toiselle rannalle asti. Hauki uida pyrähti edeltä, mutta kiiski tarttui sitä pyrstöön. Juuri ennen vastarantaa hauki pysähtyi ja kääntyi katsomaan taakseen missä asti kiiski menisi, huutaen "Minä olen täällä!", jolloin se sattui viskaamaan kiiskeen taakseen järven vastarannalle asti ja siihen kiiski vastasi "Mutta minä olen jo täällä!". Kiiskestä niin tuli järven pieni kuningas.

Kiiski oli käsitetty hankalaksi kalaksi (sitä on piikikkyyden ja limaisuuden takia vaikea esim. irrottaa verkoista) jota ei mielellään käytetty ruokana ja sanonta "vastarannan kiiski" tarkoittaa henkilöä, joka hanakasti vastustaa melkein kaikkea.