Kuha

(Sander lucioperca)
ruotsiksi gös, englanniksi pikeperch tai zander



Suku:

Kuuluu ahvenkalojen lahkoon Perciformes, alalahkoon Percoidei ja ahventen heimoon Percidae. On ahventen heimoin kookkain laji ja sukulaislajeja Suomessa ovat ahven ja kiiski.

Ulkonäkö:

Muistuttaa pitkänomaista ahventa (lajinimi lucioperca tarkoittaa "haukiahventa"). Kuha on petokala jonka etummainen selkäevä on täynnä teräviä piikkejä samaan tapaan kuin ahvenella.

Selkäpuolelta vihertävänruskea/harmahtava ja vatsapuolelta vaalean hopealta hohtava. Sillä on sinertäviä, hopeanharmahtavia tai kullahtavia poikkijuovia kyljissä. Kuhan suu on ahvenen suuta isompi, yläleuan ulottuessa lähes silmän takareunaan asti.

Pituus on yleensä 30–60 cm ja paino 0,4–2,5 kg ja sopivissa olosuhteissa kuha saattaa kasvaa viidestä kymmenkiloiseksi.

Suomen suurin kuha on saatu v. 2021 pirkanmaalaisesta järvestä ja se painoi 15,3 kg.

Levinneisyys ja elinympäristö:

Esiintyy luontaisesti Itä-, Keski- ja Pohjois-Euroopassa monissa Itämereen, Mustaanmereen, Kaspianmereen ja Araljärveen laskevissa vesistöissä ja Pohjanmereen laskevan Elben vesistössä. Lajia on myös 1800-luvulta lähtien istutettu luontaisen alueensa länsi-, etelä- ja pohjoispuolelle.

Suomessa kuha elää maan etelä- ja keskiosissa ja se on suhteellisen lämpimien vesien kala, joka elää niin sisävesissä kuin vähäsuolaisessa murtovedessäkin. Suomen ja samalla maapallon pohjoisimmat kuhakannat elävät Kemijärvessä ja Tengeliön järvissä.

Itämeressä kuha elää Suomenlahdella ja Saaristomerellä ja myös Ahvenanmaalla. Pohjanlahdessa sitä tavataan suurempien jokien suualueilla.

Kuha on parvikala, saattaen muodostaa ahvenen kanssa sekaparvia, joskin isommat yksilöt elävät usein yksin. Usein pyydyksistä löytyy samanaikaisesti kuhaa, ahventa ja niiden saaliskaloja. Hyviä kuhavesiä ovat suuret, sameavetiset, usein hieman rehevöityneetkin järvet, joissa on alkukesästä nopeasti lämpiäviä lisääntymisalueita. Kudun jälkeen kesällä kuhat oleilevat lahtivesissä, sisäsaaristossa ja selkävesien pinnanläheisissä osissa. Vesien kylmentyessä kuhat lähtevät hakeutumaan kohti talvehtimissyvänteitään.

Ravinto:

Poikasten ravinto koostuu eläinplanktonista. Sen jälkeen ne alkavat syödä erilaisia äyriäisiä ja vapaanveden selkärangattomia. Petokala kuhasta tulee ensimmäisen kasvukauden lopulla tai viimeistään toisen kesän alussa. Aikuisena kuha on monipuolinen peto, joka syö enimmäkseen noin kymmensenttistä kalaa, kuten silakkaa.

Saalistaa ajamalla saaliskalaa takaa ja iskemällä hampaat pakoon pyrkivän kalan peräosaan.

Kuhan saalistustapoja on verrattu susiin; kuha on huono syöksymään saaliin kimppuun, mutta se saattaa ajaa saalista takaa kilometritolkulla.

Lisääntyminen:

Kuhakoiraat saavuttavat sukukypsyyden nelivuotiaina ja noin 35-40 sentin pituisina, naaraat 5-6-vuotiaina ja 40-50 sentin pituisina. Kuhan kutu alkaa vesien lämmetessä yli 10-asteiseksi. Etelä-Suomessa kutu yleensä alkaa toukokuun puolivälissä ja jatkuu juhannukseen tai jopa heinäkuulle asti. Pohjois-Suomessa kutu taas ajoittuu kesäkuun loppuun tai heinäkuun alkuun.

Koiraat saapuvat ennen naaraita kutupaikalle valtaamaan reviiriä ja niitä ne puolustavat voimakkaasti kudun aikana ja poikasten kuoriutumiseen saakka. Koiraat valmistavat rantavesiin kutupaikan, johon naaras voi laskea jopa yli miljoona mätimunaa, jotka koiras hedelmöittää. Poikaset kuoriutuvat 4-5 mm pituisina ja levittäytyvät vapaan veden alueelle.

Kalastus ja kuha ruokana:

Kuha on arvostetuimpia ja arvokkaimpia kaloistamme ja suurin osa kuhasaaliista on peräisin vapaa-ajan kalastuksesta. Vapaa-ajankalastajien saaliista suurin osa saadaan kesällä uistimella ja verkoilla. Ammattikalastajien saaliista valtaosa pyydetään myöhäissyksyllä, kevättalvella ja keväällä verkoilla. Viime vuosina kuhan pilkintä on myös yleistynyt.

Kuhassa on ahvenen tavoin maukas, vaalea liha. Kuhan liha ei ole yhtä voimakkaan makuista kuin ahvenen, mutta sitä saatetaan arvostaa jopa lohtakin enemmän. Ruodot ovat suuria ja helppoja poistaa. Kuhan liha sopii erityisesti fileiden sekä sushin valmistamiseen, ja kuhan perkeistä saa myös hyvää lientä.

Uhanalaisuus:

1960-70-luvuilla kuhat vähenivät, mutta vesien puhdistuminen, istutukset sekä useat peräkkäiset lämpimät kesät ovat taas kohentaneet kuhakantoja. Silti kuhakannat ovat istutusten myötä sekoittuneet kun istukkaiden alkuperään ei ole kiinnitetty huomiota. Istutuksissa suositellaankin nykyisin käytettäväksi alkuperältään mahdollisimman läheiseltä alueelta peräisin olevaa kuhakantaa.

Kuhaveden hoidon kannalta merkittävää on verkkokalastus, sillä usein kuhat kalastetaan keskenkasvuisina tiheillä verkoilla. Jotta mahdollisimman moni kuhanaaras ehtisi lisääntyä ennen saaliiksi päätymistä, verkkojen solmuvälin pitäisi olla vähintään 50 mm ja nopeakasvuisimmille kuhakannoille 55 mm.

Mytologia:

Rantavesien vehreydessä laulelee keltainen pikkulintu kuhankeittäjä, joka on saanut nimensä kuhan mukaan ja Pohjois-Karjalan Juukalaiset ovat sanoneet kuhaa porkkasilmäksi, eväkorvaksi, ja valkeapinnaksi.

On maininta uskomuksesta, jonka mukaan kuha ja hauki ovat liittolaisia lämpimissä kesävesissä, mutta syksyllä ilmojen viiletessä myös niiden välit viilenee, kunnes kuhasta tulee hauen talvivihollinen.

Myös Kalevalassa kuha esiintyy kun Väinämöinen onkii kuhaa ja varoittaa kajoamasta sen kutuun.