Made

(Lota lota)
toiselta nimitykseltään matikka, ruotsiksi lake, englanniksi burbot



Suku:

Kuuluu lahkoltaan turskakaloihin (Gadiformes) ja heimoltaan turskiin (Gadidae). On ainoa makeassa vedessä esiintyvä turskakalalaji ja sukunsa Lota ainoa laji.

Ulkonäkö:

Pitkulainen, notkea- ja liereävartaloinen, jonka pituudesta yli puolet on pyrstöä. Mateen nahkamainen ja limaisenliukas iho on väriltään kirjava ja kellertävällä pohjalla on mustanruskeita sotkuisia laikkuja. Pää on litteä. Kuten muillakin turskakaloilla, mateella on alaleuan kärjessä viiksisäie joka toimii tunnusteluelimenä. Selkäeviä on kaksi, niistä taempi ulottuu melkein pyrstöön, samoin kuin peräevä.

Suomen ennätysmade saatiin Iisalmessa v. 2018 ja se painoi 8,05 kiloa.

Levinneisyys ja elinympäristö:

Made elää lähes kaikissa Suomen järvissä ja merialueilla. Maailmanlaajuisesti made on yksi levinneimpiä pohjoisen pallonpuoliskon kaloista. Sitä esiintyy viileillä ja lauhkeilla alueilla sisävesissä ja vähäsuolaisissa murtovesissä Keski- ja Pohjois-Euroopassa, Aasian pohjoisosissa ja Pohjois-Amerikassa.

Kaloistamme made oli viime jääkauden jälkeen luultavasti varhaisimpia vesiemme asuttajia. Sitä tavataan alkuperäisenä maamme koko alueella, niin murtovedessä kuin sisävesissä pohjoisimpaan Lappiin asti. Vaikka made on todella yleinen kala Suomessa, se puuttuu hapanvetisistä lammikoista.

Vaasan seudulla se hävisi 1900-luvulla muutamista pienvesistä ja kannat heikkenivät monin paikoin Pohjanmaan rannikolla. Mateen siirtoja ja viljelyä on tehty pienessä mitassa parin viime vuosikymmenen aikana.

Made viihtyy parhaiten pohjassa ja viileissä runsashappisissa vesistöissä. Syksyisten ohuiden ensijäiden aikaan mateet nousevat mataliin rantavesiin. Silloin, jos jää on kirkas, sitä voi löytää rantamatalista ja pyydystää kolkkaamalla eli lyömällä tainnuttava isku jään läpi. Talvella taas made asustaa syvemmissä vesissä. Aivan pieniä mateita tavataan kesäisin puroista ja järvien rantamatalikoissa olevista kivenkoloista.

Ravinto:

Petokalana made syö pääasiassa kalaa ja liikkuu öisin ja hämärässä pohjaa pitkin tai sen tuntumassa. Sen saalista ovat pohjaeläimet, kalojen mäti, kaloina kuoreet, muikut, pienet ahvenet ja kiisket ja joskus jopa ravut.

Poikasvaiheen jälkeen pienen mateen ravintona ovat vain pohjaeläimet. Tällöin sen vielä löytää päivisin kivien ja muiden suojapaikkojen alta rantavedestä. Isommat mateet viihtyvät syvemmällä viileässä ja ne syövät pohjaeläinten lisäksi pikkukaloja.

Made tankkaa ruokaa kunnolla myöhäissyksyllä, lopputalvesta ja keväällä.

Lisääntyminen:

Made tulee sukukypsäksi Suomen pohjoisosissa 5-6-vuotiaana, etelässä hieman nuorempana. Kutu ajoittuu tammi-maaliskuulle. Aikuiset kerääntyvät kutemaan virtoihin ja järven tai meren rantavesiin. Kutupaikat sijaitsevat tavallisesti alle kolmen metrin syvyydessä hiekka- tai sorapohjilla. Turskakalojen tapaan mateenkin mätimäärä on suuri, jopa miljoona mätimunaa isommassa yksilössä. Mäti lasketaan pohjalle ja se saa ajelehtia siellä vapaasti, kunnes poikasten kuoriutuminen tapahtuu kuukaudessa, jäiden lähdön aikoihin. Poikaset uivat vapaan veden alueelle kuoriutumisen jälkeen ruskuaisvararavinnon turvin ja ne kehittyessään hankkivat ravintonsa pääasiassa aivan matalassa rantavedessä.

Ensimmäisenä elinvuotenaan made kasvaa 10-12 cm mittaiseksi. Kahden rantavesissä vietetyn vuoden jälkeen mateet siirtyvät syvemmälle. Kolmivuotiaat mateet ovat noin 22-25 cm ja 3-5 vuotta myöhemmin 35-40 cm pituisia. Suuria, 6-8 kg painoisia mateita on viime aikoina ilmoitettu saadun useammin Pohjois-Suomesta, missä niillä on kylmän veden ansiosta pitempi syönnöskausi. Mateen kutuvaellukset ovat lyhyitä ja pisimpiä ne ovat Pohjanmaalla, missä madetta nousee merestä jokiin.

Kalastus ja made ruokana:

Ruokakalana made on erinomainen. Talvinen kutuaika on mateen tavallisinta pyyntisesonkia ja tällöin sitä saadaan rysillä, katiskoilla ja verkoilla ja pilkkien. Hämärään ja jopa yöaikaan tapahtuva mateen pilkkiminen voi olla antoisaa syötti- tai ryöstöpilkillä mutta vastoin yleistä uskomusta, made voi ottaa pilkkiin myös valoisaan aikaan aamulla ja iltapäivällä.

Yksittäinen madekoukku, jossa syöttikoukku lasketaan pohjaan tai lähelle sitä, pyytää myös hyvin. Pitkälläsiimallakin saa mateita. Houkutusvärinä rysä- ja mertapyynnissä on vaalea houkutin, vaikka valkea koivunranka pystymerran tukirankana.

Kutuaikana naarasmateita arvostetaan erityisesti niiden mädin takia. Mateen maksa on myös herkullinen ja hyvä A-vitamiinin lähde. Maksassa on voi silti olla loismadon munia, muuta ne voi poistaa ennen maksan valmistamista ruoaksi.

Aiemmin ajateltiin usein että vain talvella pyydetty made olisi käyttökelpoista, mutta syvänteissä ympäri vuoden tasakylmissä vesissä asustava made on kesällä aivan yhtä hyvä kuin talvellakin.

Mateen lihaksiston sidekudokset ja jänteet ovat heikkoja ja siitä johtuen ravintona helposti sulavaa, mutta tästä johtuen myös helposti vettä (nesteitä) läpäisevä.

Mytologia:

"Made on manalan matti, tuonelan kala." Vanhoissa runoissa made liitettiin Manalaan ja jopa paholaiseen, eikä sitä pidetty suuressa arvossa.

Mateen synnystä kertovassa kansantarinassa kala on itsensä paholaisen tekemä. Kävi niin, että kun luoja oli tehtaillut kauniita hopeakylkisiä kaloja kokonaisen pitkän päivän, niin piru päätti jämämateriaaleista tehdä itsekin yhden. Pirulla kun on nokiset kädet, jäi kalan pintaan mustia läikkiä. Se sylkäisi kalan päälle ja yritti hieraista tahrat pois, onnistumatta. Kala sai kelvata. Se kuitenkin häpesi omaa noen tahrimaa ja limaista ulkomuotoaan niin paljon, että on luomisen päivistä saakka lymynnyt pohjissa ja jatkanut sukuaankin vain kovimpien talvimyräköiden aikana.